Toiminta
Natur och Miljö:n toiminnasta merkittävä osa tapahtuu ruohonjuuritasolla, eli paikallisyhdistyksissä. Niiden toimintaan kuuluvat muun muassa kannanotot paikallisiin ympäristökysymyksiin kuten kaavoihin ja ympäristölupiin sekä luontoretkien ja luonnonhoitotalkoiden järjestäminen.Natur och Miljö:n valtakunnan tason keskeisiin toimitatapohin kuuluu muun muassa:
- Kampanjoimme ja toteutamme käytännönläheisiä projekteja ympäristönsuojelun edistämiseksi.
- Tuotamme ruotsinkielisiä julkaisuja ajankohtaisista ympäristöaiheista ja kestävästä elämäntavasta.
- Osallistumme julkiseen ympäristökeskusteluun. Toimimme jäsenistön äänitorvena ja luonnon puolestapuhujana m.m. erilaisissa toimikunnissa.
- Ylläpidämme Siuntiossa Suomen vanhinta luontokoulua, joka perustettiin jo vuonna 1986, ja osallistumme valtakunnallisesti ruotsinkielisen ympäristökasvatuksen kehittämiseen.
- Julkaisemme Finlands Natur -lehteä, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa.
- Järjestämme lasten ja nuorten leirejä sekä luontokerhotoimintaa. Vuosittain järjestettävä valtakunnallinen ja kaksikielinen Ympäristötoimintapäivät -tapahtuma kokoaa vuosittain ympäristöasioista kiinnostuneita nuoria eri puolelta maata.
Kansainvälinen yhteistyö
Natur och Miljö (Finnish Society for Nature and Environment) kuuluu seuraaviin kansainvälisiin järjestöihin ja verkostoihin:IUCN - kansainvälinen luonnonsuojelu-unioni
EEB - yli 130 eurooppalaisen ympäristöjärjestön EU-toimisto, joka pyrkii vaikuttamaan EU-tason politiikkaan
CCB - Itämeren maissa toimivien kansalaisjärjestöjen yhteistyösverkosto
Lisäksi Natur och Miljö panostaa erityisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön.
